Lieneekö piheyttä vai hyötyliikunnan kaipuuta kun kävelin kotoa 2.7 kilometriä yliopistolle 70 litran rinkka selässä? Mukavuuden halua se ei ainakaan ollut, sen verran oli hiki ja tuskan kun perille pääsin. Koulupäivän jälkeen edessä oli vielä 5 tunnin työvuoro (blääh) ja 14 tunnin junamatka (yäkh) pohjoiseen.

Eilen olimme siskon kanssa Pyhätunturilla laskettelemassa ja oli kyllä ihanaa olla rinteessä piiitkästä aikaa. Eihän nuo Pyhän maisemat ihan niin häkellyttäneet kuin Alpit mutta kyllä Suomen Lappikin vaan kaunis on. Meillä oli täydellinen laskettelusää ja siskokin pärjäsi mäessä erittäin hyvin ensikertalaiseksi.
Tänään oltaisi lähdetty uudestaan rinteeseen mutta meidän pettymykseksi taivaalta tuiskutti lunta vaakasuoraan ja päädyimme jäämään kotiin työstämään ansioluetteloita, portfoliotöitä, huomisen oppitunteja, kukkaistutuksia...
Pohjoisen loman tavoitteena on vielä nähdä poroja, käydä avannossa ja rutistaa kirjallisuuskurssin tehtävät ja opettajaportfolio valmiiksi (ihana olla lomalla).

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti