Kauan siinä meni, mutta viime viikolla ilmoittauduin vihdoinkin astanga joogan alkeiskurssilla. Kurssi oli kolmepäiväinen. Perjantaina pääasiassa vain hengitettiin ja lauantaina ja sunnuntaina taruttiin "tositoimiin" eli yhdistettiin hengitys liikesarjoihin. Olen nyt siis tiellä kohti kehon ja mielen hallintaa sekä sisäistä tietoisuutta.

Perjantain hengitysharjoitukset päättyivät repeilyyn: "Miten tyhmältä näytänkään kun katson omaa nenänpäätä silmät kierossa!". Ärsytti myös muiden "liian" raskas veturihengitys ja yritys "päteä".

Lauantain harjoituksessa alkoi pyörryttää kun hengitys unohtui, happi loppui, päätä särki eikä kroppa millään taipunut oikeisiin asentoihin. Kahden tunnin harjoituksen jälkeen olin kuitenkin jo innoissani lajista. Kolmen kilometrin pyörämatka kotiin tuntui tosin ylitsepääsemättömältä ponnistukselta uuvuttavan venyttelysession jälkeen.

Sunnuntaiaamulla reidet olivat jumissa, vatsalihakset olivat jumissa eikä harjoitusten aikana ollut toivoakaan ensimmäisen aurinkotervehdyksen aikana koskea jalat suorana sormilla lattiaan. Keskittyminen oli vaikeaa ja tuli liikaa seurattua muita ja mietittyä, että jos tuokin niin kyllä minäkin pystyn! Joka venytyksessä jalat tärisi, tasapaino heittelehti, hengitys oli vähän sinne päin, loppuliikkeissä niskat kramppasivat ja päätä särki. Oli kuuma ja hengitysrytmi ei täsmännyt ohjeiden kanssa. Kuitenkin harjoituksen jälkeen oli taas hyvin tyytyväinen ja hyvä, joskin uupunut ja nälkäinen olo.

Vielä ei siis ehkä voida puhua mielen ja kehon hallinnasta, saati sisäisestä tietoisuudesta, mitä se sitten ikinä merkitseekin. Mutta ehkä päättäväisyyden ja sinnikkään harjoittelun ansioista pääsen vielä kiinni joogan positiivisiin vaikutuksiin ja minusta tulee tasapainoisempi, vahvempi ja notkeampi ihminen.