perjantai 19. marraskuuta 2010

Kolmen päivän tekstiilityön opettajan sijaisuus on nyt takana. Ruotsin kielen opettajana jouduin hyväksymään oman taitamattomuuteni ompeluhommissa. Sain useaan otteeseen niellä ylpeyteni ja kääntyä kouluavustajana toimivan pukuompelijan puoleen.
Hieman puuttellisista taidoista huolimatta sijaisuus oli antoisa ja ompelu-/neulomisinto on nyt huipussa. Lainasin jo kirjastosta muutamia lehtiä ja aion aloittaa ensimmäisen ompelutyöni sitten yläasteen. Huppari siitä pitäisi sitten muotoutua. Katsotaan miten käy.

Ompeluasiat sikseen. Nyt täytyy lähteä ruokaostoksille. Kauppalistalla on porkkanaa, sipulia, broileria, tuoreita herkkusieniä ja vihreitä papuja. Päivälliseksi loihdin kookos-curryn.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Ankeaa. Koko syksyn ainoat koulutyöt pakkaantuivat samalle päivälle. Huomenna psykan tenttin ja saksan esitelmä. Kumpaankaan en ole onnistunut valmistautumaan tavoitteideni mukaisesti. Siitäköhän johtuu viime päivien mahakipuja ja päänsärky? Taidan nyt kuitenkin siirtyä pienelle levolle ennen kuin edes yritän aloittaa tenttiin valmistautumisen.

Ps. Parin päivän päästä pitäisi postiluukusta kolhtaa pääsykoekirja, iiks.

tiistai 9. marraskuuta 2010



Mukavia viikonloppuja. Ensin Tampereella. Mukava, persoonallinen kaupunki. PALJON kirpputoreja, viihtyisiä kahviloita ja kauniita rakennuksia. On niin lähellä, mutta silti siellä ei tule käytyä juuri koskaan.
Viime sunnuntaina Sumiaisissa. Siellä yksi syntymä ja kaksi syntymäpäivää. Pieniä lahjoja pienille ihmisille. "Pikku-Riston" sukat oli juuri sopivat ja Prinsessa Emma poseerasi onnessaan kameralle Lars Leevi kainalossa.

tiistai 26. lokakuuta 2010



Suunnilleen tasan kaksi vuotta sitten näytti Grazissa tältä. Elämän rytmi ja tavat ovat muuttuneet paljon vaihtoajoista. Nyt vietän jo toista päivää kotona. Eilen leikin suurtalon emäntää. Leivoin melkein Kiukaisten hiivaleipiä Perinnemakuja maakunnista- kirjan mukaan. Huomasin kuitenkin leipomisen edetessä, että enää ei eletä pula-aikoja eikä keittiöstämme löydy leivinuunia. Päädyin jalostamaan reseptiä sämpylä- ja spelttijauhoilla, auringonkukansiemenillä, kauraleseillä ja voilla. Leipien sijaan syntyi herkullisia sämpylöitä.

Tein myös naarisrieskoja samaisen kirjan ohjeilla. Aikalailla iso satsi niitä tuli väännettyä, vähempikin olisi riittänyt, vaikka herkullisia olivatkin.

Ja ruuaksi keittelin herkkulinssimuhennosta Pastanjauhantaa blogin reseptiä hieman muunnellen:

1,5 dl punaisia linssejä
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
perunaa tai bataattia
5 dl vettä
kurkumaa
garam masalaa
timjamia
chiliä
pippuria
suolaa
öljyä

Ensin huuhtelin linssit, lohkoin kesäkurpitsan ja perunan sekä silppusin sipulit. Kuulotin aineksia hetken kattilan pohjalla tilkassa öljyä. Sitten joukkoon vesi ja mausteet. Muhennosta keittelin ehkä 30 minuuttia kunnes linssit olivat turvonneet ja peruna sekä kesäkurpitsa olivat kypsyiä.

Herkullinen resepti josta myös lihansyöjäksi vannoutunut Antti on mielissään!


Ja jotten ihan hurahtaisi tähän kotirouvan rooliin, tilasin vihdoin pääsykoekirjan kevään koetta varten. Pari päivää on toimitusaika ja sitten lukeminen alkakoon!

torstai 21. lokakuuta 2010


Tänään haravoin pienellä takapihallamme vaahteranlehtiä. Taivaalta tuhersi pieniä sadepisaroita. Seurasin hetken kahden oravan leikkiä. Toinen niistä oli muuttunut jo melko harmaaksi, toinen ei vielä ollut malttanut luopui kesäturkistaan. Ehkä se oli se sama ruosteenpunainen orava, jonka ikuistin myöhemmin meidän ikkunamme takaa.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Olipas mukava työpäivä. Kaikki meni melkolailla nappiin, eikä viimeinen 8-luokan kauhutuntikaan ollut niin paha mitä keskustelu rehtorin kanssa enteili:

"Sulla on sitten tiukka tunti tulossa. Kalle oli tappelussa viime tunnilla ja on aika tuohtunut. Ville poistettiin riehumisen takia äidinkielen tunnilta. Ja minun mielestä Pekkaa ei pitäisi kyllä laittaa sinne tunnille ollenkaan. Se menettää aina malttinsa ja alkaa riehumaan viimeisinä päivinä ennen lomaa, varsinkin kun tilanne luokassa on muutenkin mikä on. Niin ja tämä uusi koulunkäyntiavustaja ei tunne vielä hirveän hyvin tätä ryhmää..."

*******

On edelleen harmaata, tuuli huojuttaa puita ja humisee vanhan talon ikkunoissa ja ullakolla, vesi ropisee ikkunalaudoilla. Ulkona on kuitenkin kaunista. Kaduttaa etten ottanut kameraa mukaan. Asumukseni on idyllinen rintamamiestalo alkuperäisine 50-luvun kalusteineen. Pihassa on kaksi ränsistynyttä ulkorakennusta, omenapuita, kasvimaa ja punainen pihakeinu.
Montakohan vuotta menee vielä ennen kuin saan oman punaisen tuvan, perunamaan ja pienen kanalauman?

maanantai 18. lokakuuta 2010




Yritän piristää itseäni syksyn aurinkoisilla päivillä. Bussin ikkunan takana kun vilahtelevat vain mustat männyn rungot, jotka pilkkovat taustan harmaata järvimaisemaa. Kello on vasta kuusi ja on jo niin pimeää. Masentavaa. Bussimatkan määränpääkin masentaa. Olisinpa voinut jäädä vain kotiin.

Mukavia asioita ovat kuitenkin siskon viikonloppuvierailu, kuivatut omenat ja tieto siitä, että pian pääse takaisin kotiin <3.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010



Viikko sitten, sunnuntaiyönä ensilumi peitti kauniit syksyn värit. Maanantaiaamu oli kirpeä ja valkoinen. Kävin Laajavuoressa ottamassa kuvia. Kastelin kenkäni litimäriksi. Pidän talvesta ja lumesta mutta olen kuitenkin onnellinen, ettei lumi tullut vielä jäädäkseen. Kylmyys ja pimeät tosin ovat.

Kolea viikko meni nopeasti. En tiedä mihin se katosi. En osaa kertoa siitä muuta kuin, että seinä- ja lattialistat ovat vaihtamassa väriä. Niistä tulee valkoiset, niin kuin kaikilla muillakin.

tiistai 12. lokakuuta 2010



Heinämäen tilan Jalmari-kukko pitää yllä järjestystä ankkojen keskuudessa.


Maaseutumatkailua Petäjävedellä. Kumpusen tilalla hahmottui luomuviljelijän kova arki, Heinämäellä taas ihmistä ja luontoa kunnioittavat elämänarvot ja -tavat.

Pikkuhiljaa kasvaa myös oma kiinnostukseni luonnonmukaisesti viljeltyä lähiruokaa kohtaan. Jonkin aika sitten tuli liityttyä Ekolon luomupiiriin ja täydennystä Ekolon tarjontaan voisi etsiä JYY:n luomuringistä.

torstai 7. lokakuuta 2010




"Minkäslaista etsit?"
"Jotain sellaista sinapinkeltaista, ruosteen punaista, oranssia, metsänvihreää tai muuta sellaista luonnon sävyä."

Syksyn värit. Niitä tahtoisin neuloa pipoihin ja lapasiin, kutoa mattoihin ja maalata seiniin. Mummolassa syntyy aina paljon ideoita. Löytyy inspiraatio. Siellä herää into tehdä käsitöitä ja hoitaa kotia. Valitettavasti tuo into kuitenkin aina hiipuu pikkuhiljaa, varsinkin kotitöiden osalta.

maanantai 4. lokakuuta 2010


Ännu sitter Tuvstarr kvar och ser undrande ner i vatten.

Lena liten vallpiga lämnar fram en guldnyckel till tre fattiga gummor.


Skutt kliver trygg och säker fram över mossen.

Löysin kirpputorilta kirjan John Bauers sagovärlden. Ihastuin kirjan satumaisen kauniiseen kuvitukseen. Bauer (1882-1913) oli ruotsalainen taidemaalari ja kuvittaja. Hän meni naimisiin 1906 ja käytti vaimoaan mallina useassa maalauksessaan. Bauer kärsi masennuksesta ja hänen avioliittonsa ajautui vaikeuksiin. Uuden uuden alun toivossa, Bauer osti perheelleen uuden talon Tukholmasta. Muuttomatkan Bauer päätti matkata laivalla. Laiva uupposi ja vei mukanaan Bauerin, hänen vaimonsa sekä heidän kolmivuotiaan pojan Bengtin.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Tein tänään kaksi riviä lottoa. Ainoa osuma 14 numerosta, jotka riveihini valitsin, oli lisänumero 11 ensimmäisessä rivissäni. Onkohan tilastollisesti edes mahdollista lotota näin huonosti? Minusta ei siis ainakaan vielä tällä viikolla tullut miljonääriä.

Viikonloppu Kokemäellä on ollut "lottopettymyksestä" huolimatta ilahduttava. Eilen tänne saapuessani minua odotti mummon lämmin syli, kuppi kuumaa teetä ja kotitekoiset sämpylät. Tänään olen syönyt kirpeän herkullisia omenoita, keittänyt omenahilloa, paistanut omenapiirasta, syönyt omenapiirasta ja ihaillut vesikielellä kuivatuskohtalon saaneita hehkuvan punaisia kaneliomenoita. Varsin omenaista.

Kävin myös seurakunnan kirpputorilla:
"Tässä mulla on 9 tällaista vanhaa lautasta. Hieman ovat elämää nähneitä ja kolhuja kokeneita. Mitäköhän näille mahtaisi tulla hintaa?"
"Noh, mitäs noista vanhoista arabian lautasista nyt vois pyytää... Jos ne olis 50 senttiä kappale...niin siitä tulisi 4,50. No tinkaatko jos myyn ne 4 eurolla?"
"En kyllä, sovitaan nyt vaikka 5 euroa"

Olisi hävettänyt maksaa niistä lautasista niin vähän. Ja kun kyseessä oli vielä lähetyskirpputori , päädyin lunastamaan aarteeni tasarahan puuttuessa 6 eurolla.

Hieman ahdistaa jo valmiiksi tuo huominen junamatka takaisin Jyväskylään... Kotiin olisi kannettavana 10 litraa omenoita, puolukoita vielä määrittelemätön määrä ja 9 lautasta (+perusmatkatavarat)... Jos olisin edes voittanut vähän siinä lotossa, niin kehtaisin ottaa määränpääasemalta taksin kotiin.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Tuikkulyhdyssä on nauloja, asuntomme listat on revitty seinistä ja kasattu nojalle olohuoneen seinää vasten. Keittiön tuoli on tuulikaapissa, ruokapöydän tuoli pyyheliinan telineenä telkkarin vieressä. Vieraspatja jätesäkissä nojatuolilla, pyykkikori pursuilee lakanoita ja sohvan istuintyynyt viittä vaille lattialla. Keittiön lattialla olvi-tölkki, pöydällä ed-pullo, pyykkikorissa pöytälamppu ja sohvan alla kangaskassi.

Keittiössä minua odottaa lohikiusaus ja sen kumppaniksi on hankittu punajuuria.

Vilpittömästi voin todeta, että on ihanaa olla kotona!

torstai 9. syyskuuta 2010

"Multa paloi sormet, kun keitin vettä"
"Jättäisit Anni nuo keittiö hommat vaan suosiolla Antille"

Siihen mä olen pääsääntöisesti pyrkinytkin. Antti tykkää ja osaa laittaa ruokaa, niin minä pysyttelen ruuanlaittohommissa suosiolla taka-alalla. En oikein edes hallitse muita ruokia kuin sellaiset, joiden onnistumiseen ei vaadita muita mausteita kuin suolaa ja pippuria. Muita mausteita mulla ei koskaan ole kaapissa ollut, enkä niitä siksi ole oppinut käyttämään. Tänään päätin kuitenkin astua turvallisuusalueeni ulkopuolelle, tutustuin "meidän" maustearsenaaliin ja muutamiin kasviskeittoresepteihin. Seuraavassa useista ohjeista sovellettu keitto, joka kattilassani syntyi:

Afrikkalainen kasviskeitto á la Anni

150g lanttua
300g bataattia
1 sipuli
rypsiöljyä
1 kasvisliemikuutio
7dl vettä
ripaus chiliä, jauhettua inkivääriä, kanelia, kuminaa ja timjamia
2tl suolaa
1tl sokeria
2rkl mantelilastuja

Ensin paistoin sipulia rypsiöljyssä. Lisäsin kattilaan kuutioidun lantun ja bataatin. Paistoin hetken ja lisäsin joukkoon veden ja kasvisliemikuution. Kun keitto kiehui lisäsin lopuksi mausteen ja mantelilastun. Keittelin kunnes bataatti ja lanttu pehmenivät.

Keitosta tuli mielestäni erittäin maukasta eli ei maistunut ollenkaan perinteiseltä itseni tekemältä kasvismössöltä :).
Olisin laittanut kuvankin keitoksestani, mutta jostain syystä kamerani ei suostunut starttaamaan. Pitänee ehkä vielä se huoltoon huomenna...

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tänään oli hyvä päivä. Näin taivaan kahdesti hehkuvan punaisena. Töihin pyöräillessäni aamun sarastaessa ja kotimatkalla auringon jo laskettua. Näin ystäviä, herkuttelin "mummon" pullalla, omenapiirakalla ja hedelmillä. Kävin kirpputoreilla, tein pieniä löytöjä ja sain hieman isompia ideoita.
Nyt nautin kotona hetken vielä omasta rauhasta ja musiikista sukkapuikot kädessä. Sitten nukkumaan.

keskiviikko 18. elokuuta 2010





Meillä oli kesällä porukoiden auto ja Antin kummityttö hetken lainassa. Päätimme hurauttaa kolmisin päiväretkelle Naissaareen. Saaressa meillä oli ihana aurinkoinen ja kiireetön päivä.

Joutilaisuuden aika taitaa tehdä hiljalleen loppuaan. Perjantaina olisi jo ensimmäinen tentti. On ollut hirveän vaikeaa päästä lukurytmiin pitkän lomailun jälkeen. Valmistautumiseni onkin ollut ihan sen mukaista ja tavoitteena onkin vain päästä tentistä läpi.

Paljon mieluummin tekisin ihan muuta kuin opiskelisin tai olisin töissä. Olisi ihana vain kierrellä kirpputoreilla, haalia lisää pieniä kivoja tavaroita, kaivaa vihdoista viimeinen ompelukone esiin ja luoda vanhoista kankaista jotain uutta ja kaunista. Ehkä viikonloppuna sitten.

maanantai 16. elokuuta 2010



"Ei ne ole oikeita ihmisiä. Toinen on 7 metrinen ja toinen 30 senttiä"

Yksinkertaista ja onnellista on jättiläisen ja menninkäisen yhteinen arki. Me ollaan tehty tänä kesänä paljon mukavia asioita pienellä rahalla ja iloa on löytynyt pienistä asioista:

Siemenistä kuoriutuvat yrttien alut.

Pihajänö.

Elämäni ensimmäinen sienestysretki (5 litraa kanttarelleja löytyi).

Yhteiset ruokahetket.

Pakastimen täyttäminen marjoilla.

Matka Lappiin.
Kirpparit.
Joutilaisuus.

Ps. Kiva kun tulee syksy, kylmyys ja pimeys.

maanantai 21. kesäkuuta 2010




Sunnuntaina oli viimeinen käynti Rastrolla. Lauantaina käytiin syömässä etiopialaisessa ravintolassa ja käveltiin väsyneenä (lähinnä minä olin väsynyt) ympäriinsä Casa de campo-puistoaluetta. Perjantaina Antti kävelytti mua ympäri kaupunkia ja näytti kaupungin nähtävyyksiä. Torstaiyöllä oli flamencoesitys.

Paljon ollaan oltu liikenteessä viimeisinä päivinä. Eilen Antti päätti, että liika on liikaa ja sairastui. Tänään ollaan sitten oltu kotona koko päivä. Ihan hyvä. Mulla on ollut aikaa päivittää mun pahasti jäljessä olevaa matkapäiväkirjaa sekä lukea. Myöhemmin tänään mennään vielä Templo de debodille jättämään jäähyväiset Antin kavereille ja samalla hieman juhlimaan mun ruotsin opintojen päätöstä. Kandin arvosana tuli tänään ja sen myötä olen vihdoin maturiteettia vaille filosofian kandidaatti :).

torstai 17. kesäkuuta 2010




Eilen istuttiin taas iltaa Lavapiésissa, Madridin hieman huonomaineisemmassa kaupunginosassa. Alueelta löytyy kuitenkin toinen toistaan siistimpiä hengailumestoja. Viime viikonloppuna käytiin pari kertaa Oeste Celestessä, josta laitoin kuvia viimeksi ja tällä kertaa Antin kämppis vei meidät saman omistajan toiseen "baariin". Paikka muistuttaa vahvasti Jyväskylän Vakkaria mutta on noin 10 kertaa siistimpi. Baaria pyöritettään laittomasti ja sisään pääsee vain jos tietää, mitä ovea koputtaa. Tunnelma paikassa on boheemin rento.

(Hämyisessä valaistuksessa on hirmu vaikea vangita paikassa vallitseva fiilis. Pitäisi olla parempi kamera, parempi kuvaaja tai edes jalusta yökuvausta varten...PhotoShopilla pystyy onneksi hieman paikkailemaan puutteita, mutta kuvankäsittelytaidoissakin on paljon parantamisen varaa... )

Eilen oli runoilta. Jengi esitti omia ja muiden runoja, lauloi ja soitti kitaraa. Itselle tarttui sitten kovin taiteellinen olo, tai oikeastaan halu ilmaista itseä. Nyt haluaisin osata kirjoittaa runoja, soittaa jotain soitinta, laulaa, tanssia, piirtää, valokuvata... Kaikista eniten haluaisin oppia kuitenkin jonglööraamaan kontaktipallolla, ja siihen voisi yhdistää esim. itämaisen tanssin...;).

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010



Mielenkiintoista mutta myös herkullista ruokaa kissanhiekalle haisevassa senegalilaisessa ravintolassa. Teetä, keinumista ja löhöilyä tunnelmallisessa ravintolassa. Peeping Tom elokuvateatterissa.
Mukavan laahaava sunnuntai.

maanantai 14. kesäkuuta 2010




Muutaman kuvan halusin vielä Portosta laittaa. Tuntuu kuin olisimme olleet siellä vasta viikko sitten. Mutta kohtahan matkasta on jo kuukausi.

Nopeasti on mennyt aika Madridissa. Paluu Suomeen on edessä jo ensi viikolla. Vielä pitäisi ehtiä kiertää Madridin pakolliset museot, muutama mielenkiintoiselta kuulostava ruokapaikka, käydä viimeistä kertaa Rastrolla, (katsoa jalkapallon MM-kisoja) ja mukava olisi tehdä päivämatka Segoviaan. Katsotaan mitä tulee tehtyä ja mikä jää tekemättä.

lauantai 12. kesäkuuta 2010




Parhaat tulee pienissä paketeissa. Porto. Boheemi. Aavemainen. Pieni-iso kaupunki, jossa olisi viettänyt aikaa pidempää. Harva kaupunki jättää kolmessa päivässä näin vahvan tunteen siitä, että joskus on vielä päästävä takaisin. Pakko.

torstai 10. kesäkuuta 2010







Kahvilakierros Malasañassa. Peli- ja sarjakuvakaupasta löytyi viisi värikästä noppaa. Jatzya heitettiin kahdessa oman näköisessä ja viihtyisässä kahvilassa. Nautintoaineena ensimmäisessä paikassa oli kukkaisa jasmiinitee ja toisessa sateiseen iltaan sopiva kanelitee.
Mukava ilta. Näitä persoonallisia pikkukuppiloita tulee Jyväskylässä ikävä.