perjantai 4. kesäkuuta 2010




Melkoinen prosessi tämä ensimmäisen blogitekstin kirjoittaminen ilman omaa konetta. Olen opetellut uudelleen käyttämään PC:tä. Antti on opettanut mua käyttämään Photoshoppia. Aika alkeissa tosin vielä mennään. Olen onnellinen, että osaan avata nyt kuvan Photoshopissa, tehdä siitä kollaasin ja laittaa kehykset. Osaan myös tallentaa kuvan ilman apua.

Madridissa nyt kolme viikkoa. Olen nukkunut, lukenut, kävellyt ympäriinsä ja ihaillut kaunista kaupunkia, nähnyt muutaman nähtävyyden, venyttänyt penniä ja samaan aikaan tuhlannut. Vaikeaa olla taloudellinen kaupungissa, jossa on ihan liian paljon mielenkiintoisia pikkukauppoja täynnä kauniita koruja ja vaatteita, sekä persoonallisia ja viihtyisiä kahviloita ja pubeja. Kodinhoitovietti on ollut vahvasti läsnä. Olen järjestellyt, siivonnut, tiskannut, pyykännyt ja ripustanut vaatteita kuivumaan hyvin välimerelliseen tapaan talon ulkoseinillä kulkeville pyykkinaruille.

Viime viikolla oltiin Antin kanssa Monet näyttelyssä. Mä pidin kovasti, Antin mielestä osa maalauksista liian "kukkahattutätimäisiä". Pitäisi harrastaa enemmän kulttuuria. Ehkä alkaa itsekin maalaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti