maanantai 7. kesäkuuta 2010





Rastro on mun joka sunnuntain kohokohta. Suuret markkinat la latina-alueen tuntumassa. Kauppiaat myyvät kojuissa ja kaupoissa uutta ja vanhaa. Tarjontaa on vaatteista ja koruista ihan työkaluihin ja huonekaluihin asti. Rastron pääkatu Calle Ribera de Curtidoresen kojujen parasta antia on haaremihousut ja korut. Jostain syystä en kuitenkaan ole onnistunut tekemään montaakaan ostopäästöstä korujen suhteen ja haaremihousutkin ovat vielä "harkinnassa".

Ihmispaljouden ja kuumuuden myötä Rastron pääkatu ja suurimmat aukiot alkavat käydä ahdistaviksi. Paljon mukavampi on kierellä ja tutkia sivukatujen käsittämättömiä vanhaa tavaraa myyviä antiikki-vintage-tilpehöörä-roina-rätti-krääsä-kauppoja. Vintagevaatekauppoja ei oikeastaan voi sanoa edes myyvän vintagea, sillä osa vaatteista on 1800-luvun Jane Eyre-tyyppistä museovaatetta, mitä en ole nähnyt ennen kuin museoissa. Hintoja en ole pahemmin uskaltanut kysyä...

Tähän mennessä olen ostanut joitain puusta ja siemenistä tehtyjä koruja, cola cao-peltirasian, lompakon sekä 2 eurolla kovia kärsineen kynttilänjalan, ihan vaan sen takia, että myyjäpapparainen oli niin sympaattinen. Jos olisi rahaa enemmän ja keinoja tuoda tavara Suomeen, keksisin helposti siistejä huonekaluja, koriste-esineitä, lehtiä yms. ostettavaa. Ensi sunnuntaina haluaisin ostaa ehkä lisää koruja ja ehkä jonkun pienen sympaattisen koriste-esineen, joka puhuttelee mua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti