Harjoittelu, kandintyö ja työt vie minusta voimat. On ollut kovin pitkiä päiviä, olen syönyt huonosti, nukkunut liian vähän ja saan vuorotellen kiukku- ja hepulikohtauksia. Kiukkukohtauksia on aiheuttanut Timon purkan syöminen, Koasin tyhmät nettisivut ja työt. Mä en enää oikein jaksa mun työtä ja päätin lopettaa sen tämän kevään jälkeen. Syitä on monia. Hepuleita olen lähinnä saanut, kuunnellessani Timon ja mun ensimmäistä kandihaastattelua, se on koomillinen nauhoitus.
Harjoittelu inspiroi mua ja tavallaan kandikin, vaikkei se ehkä etene ihan niin kivuttomasti kuin harjoittelu. Olen kaksi viikkoa Niilo Mäki Instituutissa. Mukava pyöriä siellä sellaisten ihmisten joukossa, jotka tekee työtä auttaakseen muita + siellä on töissä (ei tosin koskaan paikalla) mun psykologi-idoleita :). Siellä tutkijankoppien ja terapiahuoneiden läheisyydessä tulee sellainen olo, että haluaa lukea enemmän, tietää enemmän ja tehdä enemmän työtä, jolla on oikeasti merkitystä (vaikka "kaikki työ on tärkeää" kuten mummoni aina sanoo). Saan lisämotivaatioita kevään lukukoetusta varten ja sitä tarvitaan.
Nyt olen Jennillä yökylässä. Se on suihkussa ja itse yritän taistella nukahtamista vastaan. Mutta kohta luovuttaminen ehkä sallitaan. Hyvää yötä!

Mä pidän sun hepulikohtauksistasi kovasti, ja yritän pitää parhaani mukaan myös kiukkukohtauksista...! <3
VastaaPoistaPidetään huolta että kevään jälkeen sulle koittaa kissanpäivät, ettei tartte kiristellä jossain H&M:llä...
Sitä me toivotaan :). Mä yritän hallita mun kiukkua hieman paremmin mutta aina se ei onnistu esim. Koassin sivuilla...
VastaaPoista